Ohukainen Pauli: Infodemiat uhkaavat – kuinka saavutamme laumaimmuniteetin?

Ohukainen Pauli: Infodemiat uhkaavat – kuinka saavutamme laumaimmuniteetin?


Pauli Ohukainen on filosofian tohtori, joka on tehnyt lääketieteellistä tutkimusta yliopistomaailmassa niin solu- ja molekyylibiologian kuin väestöjenkin tasolla. Tällä hetkellä hän työskentelee yksityisellä sektorilla kehittämässä uusia terveysteknologian sovelluksia oman terveyden ja hyvinvoinnin seurantaan. Suurelle yleisölle Ohukainen on tullut tutuksi Tervettä skeptisyyttä -brändistään, jolla on sosiaalisessa mediassa kymmeniä tuhansia seuraajia. Sivulla jaetaan vinkkejä tieteellisen lukutaidon sekä kriittisen ajattelun kehittämiseen. Tärkeimpinä teemoina esiin nousevat dis- ja misinformaation tunnistaminen ja kumoaminen paremman tiedon avulla. Ohukainen on saanut työstään useita huomionosoituksia, kuten Oulun yliopiston palkinnon yhteiskunnallisesta vastuunkannosta, sekä kaksi kertaa maininnan sadan tärkeimmän suomalaisen lääketieteen vaikuttajan listalla.

Terveyttä ja hyvinvointia koskeva virheellinen tieto nousi koronapandemian aikaan ennennäkemättömän julkisen keskustelun aiheeksi, kun informaatioympäristö täyttyi monenlaisista toimijoista aina varovaisista asiantuntijoista villien salaliittoteorioiden levittäjiin. Samaan aikaan tutkimustieto misinformaation käyttäytymisestä kasvoi räjähdysmäisesti. Nykyään tiedämme siitä enemmän, kuin koskaan, ja tutkimukset ovat paljastaneet misinformaation käyttäytyvät monin tavoin kuin virukset. Ja kuten viruksia-, myös misinformaatiota vastaan on mahdollista rakentaa ”immuniteettia” – erityisesti lapsilla ja nuorilla. Luennolla käsitellään konkreettisia esimerkkejä sekä aihetta koskevaa tutkimustietoa käytännönläheisestä näkökulmasta.

Lauantai 4.2. klo 10.15 – 10.45  Luentosali L2