Lucina Hänninen on valmistunut filosofian maisteriksi ja aineenopettajaksi Oulun yliopistosta. Lisäksi hän on suorittanut hallintotieteiden maisteriopintoja Lapin yliopistossa. Hänellä on laaja koulutustausta opetuksen, hallinnon ja johtamisen kokonaisuuksista sekä pitkä kokemus opetuksen kehittämisestä eri rooleissa ja verkostoissa.
Lucina on toiminut eri opetusalan tehtävissä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Opettajan työn jälkeen hän oli lukion ja perusopetuksen rehtorina ja perusopetuksen aluerehtorina, mistä hän siirtyi opetuspäälliköksi ja jatkoi opetus- ja kasvatusjohtajan ja sivistysjohtajan tehtäviin. Hän on myös kouluttanut pitkään Oulun yliopistossa erilaisissa opetusalan johdolle suunnatuissa koulutuksissa.
Tällä hetkellä hän työskentelee Opetushallituksessa opetusneuvoksena ja perusopetus ja varhaiskasvatus -yksikön päällikkönä. Yksikkö laatii varhaiskasvatussuunnitelman sekä esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet ja tukee niiden paikallista toimeenpanoa. Lisäksi yksikkö osallistuu toimialaa koskevien säädösten valmisteluun ja antaa määräyksiä, ohjeita ja suosituksia niiden toimeenpanosta. Yksikkö myös järjestää jatkokoulutusta opettajille ja muulle koulutoimen henkilöstölle.
Tähän tulee myöhemmin tarkempi tieto Lucina Hännisen luennon ajasta ja paikasta